Jotain uutta.

Ohhoh, nyt on kulunut vain alle kuukausi viime kirjoituksesta! Tämähän on suoranainen ihme. Tässä kuukauden aikana nyt ei hirveästi ihmettä ole tapahtunut, ollaan oltu koirien kanssa pitkälti kisatauolla. Pepilläkin alkoi sopivasti juoksut, mutta vaikka kuinka tekisi mieli, en silti halua vielä astuttaa sitä näistä juoksuista, pentuja on siis odotettavissa vasta ensi syksyllä Pepille. Vilullekkin on varmaan pian tulossa, kesän alussa juoksut, ja luulisin, että se voitaisiin niistä juoksuista astuttaakkin, tosin riippuen Vilun kasvattajan Satmin päätöksestä.
Vilulla on tällä hetkellä koossa käyttövalionarvo, paimennusvalionarvo, tottelevaisuusvalionarvo, viisi SERTiä, kaksi CACIBia ja lukuisia PN-kehässä sijoittumisia.

Ollaan tässä kuukauden sisällä käyty vasta yhdessä näyttelyssä, vaikka kuukausi on jo ihan lopuillaan. Näyttelynä oli Liettuan voittaja 2011 ja oli kyllä aika huippu reissu!
(Huomioikaa, että kirjoitus on kokonaan keksitty. Tätä kirjoittaessa ei ollut vielä 29.5., mutta leikitään vaikka, että oli, eikös?)
Lähdimme perjantaina keskipäivän aikaan ajelemaan kohti Helsinkiä yhdessä suuren laumani kanssa, kaikkiaan kaikki yhdeksän koiraa olivat mukana Konna, Myrtti, Loola, Tino, Uusa, Peppi, Vilu, Sella ja Junttu. Kaikki koirat menivät kehään paitsi Junttu. Olin päättänyt, että tämä reissu tehdään omalla autolla. Helsingissä menimme suorinta tietä satamaan, jossa odottelimme noin tunnin verran, että laivaan pääsisi sisään. Olin vuokrannut hytin, mutta koska en koko yhdeksän koiran laumaa pieneen laivahyttiin voinut tunkea, päätin ottaa sinne mukaan Pepin, Vilun, Sellan ja Myrtin. Konna, Junttu, Tino, Loola ja Uusa saivat jäädä keskenään autoon, koska olivat selvästikkin herkempiä stressaamaan vieraissa paikoissa. Kun viimein pääsin ajelemaan sisään laivaan ja laitettua autonkin paikalleen, alkoi hauska säätäminen. Ensinnäkin piti viiden koiran laumalle laittaa jotain tekemistä ja vesikupit kolmen tunnin matkan ajaksi, en tykkäisi nähdä autoon palatessa tuhottuja autonistuimia jne. Kaikeksi onnekseni Peppi, Vilu, Sella ja Myrtti olivat päättäneet käyttäytyä tavallista paremmin, ja kun otin ne autosta ulos ja käskin istumaan ja odottamaan, kaikki istuivat hievahtamatta paikallaan mitään välittämättä niiden ohi kulkevista ihmisistä ja mielettömästä metelistä ja vieraasta paikasta. Kun olin saanut muille koirille jaettua riittävästi puruluita ja laitettua vesikupit ja saanut muutenkin säädettyä auton, pääsin lähtemään hyttiä etsimään laivan yläkerroksiin.
Saimme ihmetteleviä katseita runsaasti kun neljän koiran kanssa laivassa koitin hyttiä etsiskellä. Onneksi kaikki käyttäytyivät tavallista paremmin ja loistin kuin naantalin aurinko siitä ylpeydestä. Lopulta hytti löytyi, tietenkin kaummista nurkasta, ja pääsin sisään. Hytti oli todella pieni, kahdelle ihmiselle tarkoitettu, mutta kyllä sinne nyt neljä koiraa mahtui. Istuskelin siellä koiria rauhoittelemassa ja hetken, kunnes laiva oli tukevasti vesillä ja kohti Tallinnaa menossa.
Kun koirien pahin jännitys näytti menneen ohi, Sella kääriytyi peiton alle nukkumaan ja Peppi, Vilu ja Myrtti aloittivat ihme sähläämisen keskenään, päätin, että voisin lähteä käymään vähän kiertelemässä laivassa. Loppumatka sitten sujuikin ihanan rauhallisissa tunnelmissa itseni ja koirien osalta.
Autolle palatessa löysin kaikki koirat tyytyväisinä nukkumassa tai puruluuta järsiessä. Järjestelin auton kuntoon, että pääsisimme illaksi ensimmäiseen etappiimme Riikaan yöksi, joka sopivasti sijaitsimme reittimme puolivälissä.
Matka sujui rauhallisesti, pysähdyin sopivin väliajoin lenkittämään koiria ja poikkesimme myös käymään Pärnussa, jossa koirat pääsivät uimarannalla uimaan ja leikkimään keskenään.
Illalla myöhään sitten saavuimme Riikaan hotelliimme. Painuin melkein suoraa päätä nukkumaan, käytettyäni koirat ensin ulkona ja katsottua, että niillä oli kaikki kunnossa.
Aamulla aikaisin heti herättyämme lähdimme ajamaan kohti määränpäätämme Vilnaa. Olimme siellä jo puolenpäivän aikoihin ja ajoimme heti hotellille. Kävin purkamassa matkatavarat hotellihuoneeseeni ja sitten pakkasin koirat uudelleen autoon ja lähdimme tutkailemaan Vilnaa. Löysimme mukavan metsän, johon sitten päästin koirat leikkimään ja riehumaan keskenään, jotta saisivat edes vähän päästellä höyryjä.
Menimme hotellille takaisin myöhään illalla, koirat olivat aivan ryytyneitä ja rättiväsyneitä, joten ne painelivat tyytyväisenä nukkumaan.
Sunnuntai aamulla sitten heräsimme aikaisin, halusin päästä näyttelypaikalle aikaisin, jotta saisin selville missä mikäkin kehä on. Suomenlapinkoirilla oli eri tuomari kuin porokoirilla ja ruotsinlapinkoirilla, mutta onneksi kehät olivät lähekkäin, eivätkä menneet pahasti päälekkäin. Porokoira ja ruotsinlapinkoira oli yllättävän nopea ja porokoirat pääsivätkin alkamaan jo kello 10:10, heti kahden keeshondin jälkeen. Ensimmäisenä kehään menivät junioriurokset joita oli kaksi kappaletta, Konna ja Rajut Arkkienkeli. Tuomari pisti meidät pikaisen yleissilmäyksen jälkeen ravaamaan kehän kaksi kertaa ympäri, Arkkienkeli ravasi kauniisti ja rauhallisesti, kun taas Konna veti ja riuhtoi kaikkiin suuntiin. Arkkienkelin arvostelu oli ensin ja se vetäisi Erittäin Hyvän, sitten oli Konnan vuoro. Yritin olla mahdollisimman rauhallisesti, että koira ei innostuisi pomppimaan, mutta tottakai se heti ensialkuun päätti hypätä moikkaamaan tuomaria. Onneksi se antoi kiltisti katsoa hampaat ja tuomarin muutenkin kopeloida itseään. Sitten piti ravata edestakaisin ja kolmio, joka sujui hyvin, paremmin kuin pelkäsin. Sitten kun laitoin sen seisomaan tuomarin eteen, se seisoi järkyttävän hyvässä ryhdissä ja tyylikkäästi, katsoen namikättäni. Tuomari sitten kiskaisikin vaaleanpunaisen nauhan, jee! Me saatiin ERI! Tuomari kutsui Arkkienkelinkin kehään ja antoi meille sitten punaisen nauhan ja sille sinisen nauhan.
Konnakin oli innoissaan riemustani ja innoissaan rupesin kiskomaan hihnaa, kaivoin kuitenkin vetolelun repustani ja menin hieman syrjempään hetkeksi Konnaa leikittämään. Hetken päästä palasin porokoirakehälle ja huomasin, että siinä olikin jo viimeinen avoimenluokan uros menossa. Kävin salamannopeasti kurkkamassa suomenlapinkoirakehän tilanteen, mutta siellä oli vielä faaraokoirat menossa. Sitten takaisin porokoirakehälle, Konna ulos häkistä ja sitten paras uros -kehään. Kehässä oli meidän lisäksemme kolme upeaa avoimenluokan urosta. Tuomari ravautti koiria pari kertaa ympäri ja sitten laittoi koirat sijoilleen, Eahkedan Katvealue sijoittui neljänneksi, Konna kolmanneksi, Rekkapölyn Renkaat Vinkuu toiseksi ja Eahkedan Ketotuulenlento ensimmäiseksi. Olin oikein tyytyväinen sijoitukseemme, en sen parempaa olisi odottanutkaan, kun olivat avoimenluokan urokset kyllä tosi kovatasoista porukkaa. Sitten odottelin, että juniorinartut olisi tuomaroitu, jotta ROP- ja VSP-jun -sijat jaettaisiin, mutta juniorinartuista toinen sai EHn ja toinen Hn, joten siinä välissä sitten kävimme Konnan kanssa kehästä hakemassa ROP-jun -ruusukkeen ja tajusin, että Konna oli saanut juuri vjLTW-11 -tittelin!
Sitten äkkiä Myrtti hihnaan ja vähän turkkia piti oikoa kun se oli nukkunut häkissään. Ei mennyt hetkeäkään kun juniorinartuille jaettiin sijoitukset ja avoimetnartut kutsuttiin kehään. Myrtti meni todella nätisti ja seisoi hienosti kun tuomari katsoi koirien ensivaikutelman. Sitten raviin, menimme viimeisenä neljästä upeaakin upeammasta porokoiranartusta. Myrtti ravasi kauniisti ja kiltisti, eikä ollut mitään tietoakaan siitä repimisestä ja riuhtomisesta mitä Konna oli tehnyt. Odottelimme kolmen muun porokoiranartun arvostelun ajan, että pääsisimme kehään. Myrtti oli oikein edukseen ja kauniisti. Saimme vaaleanpunaisen nauhan. Ensimmäisestä näyttelystä heti ERI! Tuomari pyysi sitten kolme muuta koiraa kehään, neljänneksi sijoittui heti automaattisesti EHn saanut Eahkedan Järvenhelmi, sitten tuomari ravautti koirat kehän ympäri muutaman kerran ja jakoi sitten sijoitukset niin, että Myrtti kolmanneksi ja oli samalla paras narttu kolmonenkin, sillä ERIn saaneita narttuja olivat vain nämä kolme avoimenluokan narttua. Toiseksi sijoittui Dream's Tuike ja ykköseksi tuli Eahkedan Kastehelmi.
Sillä välin kun tuomari valitsi ROP ja VSP -koirat, kävin nopeasti kurkkaamassa suomenlapinkoirakehän tilanteen ja huomasin, että siellä oli jo faaraokoirat loppumassa, onneksi mitään kiirettä ei ollut, sillä ennen veteraaniuroksia oli vielä yksi nuorenluokan uros, seitsemän avoimenluokan urosta ja yksi käyttöluokan uros. Palasin porokoirakehälle, nappasin Loolan hihnaan ja odotin, että porokoirien kasvattajaluokka päättyisi. Sitten huudettiinkin veteraaniluokan ruotsinlapinkoiranarttua ja menin Loolan kanssa kehään. Loola oli jälleen ottanut hitaamman vaihteen päälle ja kulki järkyttävän hitaasti, eikä suostunut kunnolla seisomaan. Tuomari sitten antoi meille erittäin hyvän, no, en sen parempaa osannut odottaakkaan.
Sitten säntäsin koirien kanssa suomenlapinkoirakehälle jossa tuomari oli päässyt jo avoimiin uroksiin. Onneksi ei hirveän kauan tarvinnut veteraaniuroksia odotella ja pääsimmekin Tinon kanssa pian kehään. Tino meni omalla upealla tyylillään ja hurmasi tuomarin sydämmen ensi hetkestä lähtien. Tino saikin ERIn ja oli luokkaansa paras, sekä ROP-veteraani. Jes, aika loistavasti meni ensimmäinen näyttely. Pääsimme suoraan paras uros -kehään, jossa Tino edelleen moitteettomasti käyttäytyen karsiutui joukon ensimmäiseksi. Neljänneksi sijoittui Pakkashelmen Eetwartti, kolmanneksi oma kasvattini Bicycle Race by Joikhas ja toiseksi Taikajoen Ruskanroihu.
Heti sitten pitikin jo mennä Pepin kanssa kehään, kun juniorinartut alkoivat. Kehässä oli meidän lisäksemme toinen juniorinarttu Hillaliinan Duulentuoma. Peppi ravasi omaan tyyliinsä kauniisti kontaktia pitäen. Odottelimme, että tuomari oli saanut arvosteltua Duulentuoman, jotta pääsisimme itse arvosteltavaksi. Duulentuomalle tuomari antoi EHn, minua rupesi jännittämään, että mitäköhän me saadaan. Tuomari kuitenkin ihastui Peppiinkin ja antoi sille erinomaisen. Olimme luokan ykkösiä ja Peppi oli ROP-juniori kun ei muita ERIn saaneita suomenlapinkoirajunioreita ollut. Kauaa en ehtinyt iloita kun tajusin, että pitäisi taas mennä kehään, sillä Sellahan on nuorissa nartuissa. Kävin nopeasti vaihtamassa koiran ja säntäsin Sellan kanssa kehään. Meidän lisäksemme kehässä oli neljä muuta upeaa narttua. Ennen meitä oli vain yksi koira, Haale Sajga, jolle tuomari antoi erinomaisen. Sella käyttäytyi tavallista huonommin, se peruutti kun tuomari tuli tutkimaan sitä, eikä suostunut ravaamaan kunnolla. Tuomari kuitenkin antoi meille vaaleanpunaisen nauhan. Odottelin kolmen muun koiran arvostelua, että pääsisin Sellan kanssa sitten kuulemaan sijoituksemme. Olin yllättynyt kun tuomari kättelikin Haale Sajgan pois kehästä, eikä meitä. Sitten tuomari ravautti koirat vielä kerran ympäri ja sijoitti koiran Evenfall Chilly Spring neljännelle sijalle, me pääsimme kolmannelle sijalle, johon olin todella tyytyväinen, siihen nähden, miten Sella oli käyttäytynyt. Pääsinkin samantien kehään uudestaan, kun minulla oli kaksi avoimenluokan narttua mukana, onneksi paikanpäällä oli Pepin kasvattaja, joka tarjoutui esittämään Vilun. Ravasimme peräkkäin kehässä yhdessä viiden muun kovatasoisen nartun kanssa. Oli odotettavissa kovaa kilpailua. Tuomari kuitenkin jakoi tiukasti neljälle niistä EHn, vain yksi sai ERIn. Sitten pääsin Uusan kanssa kehään ja saimme yllätykseksi ERIn! Menin itse esittämään myös Vilun, joka pienestä kiukuttelusta huolimatta oli oikein moitteettomasti ja sai ERIn myös. Kehään sitten kutsuttiin kaikki koirat, tällä kertaa Pepin kasvattaja oli kehässä Uusan kanssa. Ensin ravautettiin EHn saaneet koirat, josta Sinisen Unen Polar sijoittui neljänneksi. Sitten laitettiin kolme ERIn saanutta koiraa ravaamaan. Vilu äkkäsi edessä ravaavan Uusan ja teki tietenkin rynnistyksen sitä kohti ja yritti saada Uusan leikkimään kanssaan. Meillä oli hankaluuksia hillitä koirat, mutta onneksi se onnistui. Tuomari sijoitti Uusan kolmanneksi ja Vilun toiseksi, ensimmäiseksi sijoittui Hillaliinan Duulenkuiske. Odottelimme yhden käyttöluokan nartun arvostelun verran, jonka jälkeen alkoi paras narttu -kehä, nyt tulikin ongelmaa kun sinne piti mennä neljän koiran kanssa. Onneksi kehän laidalta ystävälliset puolitutut tarjoituivat koiriani esittämään, itse menin kehään Sellan kanssa, jota en viitisisi vieraiden handlattavaksi luovuttaa hankalan luonteensa takia. Sella ja Uusa karsiutuivat kehästä ensimmäisten joukossa, vein koirat häkkiinsä ja menin pelastamaan Pepin esittäjän, kun Peppi oli saanut hyppykohtauksen, eikä suostunut tekemään muuta kuin hyppimään esittäjää vasten ja nuolemaan tämän kasvoja. Esitin sitten Pepin itse, kehässä oli meidän lisäksi vielä Vilu, sekä kaksi muuta koiraa. Neljänneksi tuomari sijoitti Vilun ja kolmanneksi Pepin. Toiseksi tuli Deattan Metsätähti ja ensimmäiseksi Duulenkuiske. Noh, emme ainakaan huonoille hävinneet. Vein Vilun ja Pepin häkkiin ja hain sieltä Tinon, joka oli mukavasti nukkunut sikiunessa. ROP-kehässä se ravasi väsyynesti ja laiskasti, kun taas Duulenkuiske ravasi kauniisti ja iloisesti omistajan vierellä. Tuomari pitkän pohdinnan jälkeen ojensi meille VSP-ruusukkeen, johon olen todella tyytyväinen, voisiko ensimmäinen näyttely paremmin mennäkkään. Tino sai vLTW-11 -tittelin, sekä SERTin ja CACIBin.
Meidän piti vielä koiraporukan kanssa odotella BIS-juniori ja BIS-veteraani kehiä, sillä Peppi ja Konna olivat olleet ROP-junioreita ja Tino ROP-veteraani.
(Loppu tulee kun näyttelystä tulee BIS-juniori ja BIS-veteraani tulokset.)

Sitten vielä vähän selvemmässä muodossa koirien tulokset:
lapinporokoirat
Konna (Addálas LiianMyöhäistä) - ERI1 PU3 ROP-jun vjLTW-11
Myrtti (Nuortin Tunturimyrtti) - ERI3 PN3
ruotsinlapinkoirat
Loola (Addálas MikäIhmeOtus) - EH1
suomenlapinkoirat
Peppi (Eahkedan Bealbi) - ERI1 PN3 ROP-jun vjLTW-11
Sella (Kairankuiskeen Saturakkautta) - ERI2
Uusa (Ábolás Miss Ugyldig) - ERI3
Vilu (Joikutassun Galbmagáhkkor) - ERI2 PN4

Heis jälleen!

Oho, ompas kulunut tosi kauan viime päivityksestä. o.o
Nyt olisi tarkotus saada päiviteltyä tätä vähän aktiivisemmin, ehkä laittaa hieman kisatuloksiakin...
Joikhasissa on jälleen sattunut ja tapahtunut paljon. Ensinnäkin neljä kennelin pitkäaikaisinta suomenlapinkoiraa lähti jo viime vuoden lopussa parempaan paikkaan, eli Eahkedan Áhkáras "Rahka", Deattan Simsalabim "Simppu", Evenfall's Canis Lupus "Susi" ja Pakkashelmen Karvarousku "Laika".
Jokaisesta koirasta jäi omat kauniit ja ihanat muistonsa elämään, erityisesti Laikasta joka oli minulle merkittävä koira, sillä oli ensimmäinen virtuaalinen suomenlapinkoirani. Onneksi nuo kaikki elävät jälkeläisissään.


Kenneliin on viime päivityksistä muuttanut kolme uutta koiraa, sekä muutamasta uroksesta on jouduttu luopumaan tilan puutteen vuoksi. Joikhasissa on nyt siis yhteensä yhdeksän koiraa.
Uusimmat tapaukset on vuoden alussa muuttanut Borderline Case's For All Time, eli Tino. Tino on erityisesti näyttelyiden osaalta todella lupaava suomenlapinkoira uros jolla olisi tarkoitus näyttelyiden lisäksi harrastaa paimennusta ja palveluskoira erikoisjälkeä, sekä mahdollisesti tokoa, riippuen miten koira niistä innostuu. Tinon suvussa olevat koirat on pitkälti olleet näyttelylinjaisia, mutta Tinon emo on pärjännyt myös tokokokeissa ja isän kanssa on treenattu ahkerasti palveluskoira jälkeä, mutta ei ole vielä virallisesti missään kokeessa käynyt. (EVM-sukuinen)

Sitten vasta viime viikonloppuna meille muutti lapinporokoiranarttu Nuortin Tunturimyrtti, eli Myrtti. Myrttikin on ulkonäöltään erittäin lupaava näyttelyihin, ja edustaakin tuollaista kevyempilinjaista porokoiraa, josta itse tykkään kovasti. Myrtin kanssa olisi myös tarkoitus alkaa kisaamaan jossain kohtaa agilityssä ja palveluskoira suojelussa, sekä ehdottomasti paimennuksessa, johon Myrtillä tuntuu olevan loistavat edellytykset. Myrtin suvusta löytyy erittäin upeiden näyttelyissä pärjänneiden porokoirien lisäksi myös vielä alkuperäisiin tehtäviinsä jalostettuja koiria, joista osa edelleenkin vielä lapissa paimentaa porotokkia. Myrtin isä asuu lapissa tilalla, jossa on sen lisäksi muita lappalaiskoiria, sekä muutama poro, joilla koirat pääsevät säännöllisesti harjoittelemaan poropaimennusta. Se on myös käynyt muutamissa näyttelyissä saaden erinomaisia arvosteluja, muttei kauheasti näyttelyissä käy, sillä omistaja painottaa sen kanssa enemmänkin käyttölajeihin. Myrtin emo taas asuu pääkaupunkiseudulla kaukana poroista, mutta on saanut kokeilla paimentamista lampailla. Sen kanssa harrastetaan näyttelyitä, agilityä ja pienimuotoisesti tokoa, jossa se kisaa voittajaluokassa. Sen kanssa on kokeiltu myös palveluskoira jälkeä, mutta ei sitten olla kisattu, sillä koiralla on vielä BH-koe suorittamatta. Molemmilla Myrtin vanhemmilla on erinomainen porokoiran paimennusvietti tallella. (EVM-sukuinen)

Kenneliimme muutti myös vuoden 2010 lopulla Kairakuiskeen kennelistä suomenlapinkoira narttu Kairankuiskeen Saturakkautta, eli Sella. Sellan aiempi omistaja kisasi koiran kanssa jo tokossa, agilityssä ja palveluskoira haussa, sekä Sella on kisattu paimennusvalioksi. Tämän kanssa on aiemmin mainituissa lajeissa jatkettukkin harrastamista. Sellan väritys on erityisen upea osa koiraa, se on kauniisti kolmivärinen, mustalla pohjalla valkoisia merkkejä, joissa on paksut vaaleanruskeat reunat. Sillä on myös kaunis valkoinen piirto päässä. Sella on linjaltaan pitkälti paimensukuinen suomenlapinkoira, joten tästä syystä näyttelypärjääminen on jäänyt vähemmälle. Kyllä pari ERIä on tullut, mutta enimmäkseen vaan EHta. On sellalla jopa PN-sijoituksia ja kaksi SERTiä ja CACIBiakin. Sellan suvussa on upeaakin upeampia suomenlapinkoiria. Sen isä on upea Deattan Tunturipeikko, joka on kisannut näyttelyissä, paimennuksessa, palveluskoira jäljessä, haussa ja viestissä, agilityssä, sekä hieman tokosss, maastoesteissä ja pelastuskoiralajeissa. Sen kanssa on siis kokeiltu lähes kaikkea. Omimmaksi on ilmeisesti osoittautunut agility ja paimennus, joista molemmista sillä on valionarvo. Sellan isän puolelta koirat ovat pitkälti agilityssä, tokossa ja palveluskoiralajeissa menestyksekkäästi pärjänneitä upeita koiria. Sellan emo on kaunis pienikokoinen narttu Iltalenkin Silmänsiristys, joka on pärjännyt erinomaisesti näyttelyissä, paimennuksessa, palveluskoira haussa (ja on käynyt myös muutamassa viestikokeessa), agilityssä ja koiratansissa, sekä on suorittanut tokon alokasluokan. Se on valioitunut paimennuksessa. Koiralta löytyy useita junior voittaja titteleitä. Emon puolelta minulle on Sellan suku hieman epäselvempi, mutta uskoisin sieltäkin löytyvän näyttelyissä ja paimennuksessa pärjänneitä upeita suomenlapinkoiria.


Seuraavat pennut olisi odotettavissa Pepille jossain kohtaa kesällä, kunhan nartun juoksut alkavat.
Kevät terveiset kesälapsosia odotelleessa siis...