sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

uusia tuulia

Juu tästä lähtien sitten tämä blogi on vain kennelini Joikhasin blogi, eli tähän päivittelen vain lappalaiskoirauutiset, todennäköisesti teen sitten myös muille virtuaalikenneleilleni blogit, ainakin Havusävelelle ja Liirun Laarulle olisi kiva ne blogit tehdä...
Mutta no, Joikhasissa ei viimeaikoina paljoa mitään uutta ole tapahtunut. Olemme muutaman kisan järkännyt, mm. paimennusta kahden kisan verran joissa Ábolás Miss Ugyldig eli Uusa sai viimeisen KUPInsa ja valmistui vPVA:ksi, myöskin Uusan emo Pakkashelmen Karvarousku eli Laika sai viimeisen KUPInsa ja on nyt vPVA.

Sitten vähän surullisempia uutisia, eli jonkin aikaa meillä asunut Minttu-seropi sai pahan murtuman vasempaan takajalkaansa pudottuaan laiturilta kivikkoon. Mintulla ikää oli jo kymmenen vuotta, joten eläinlääkäri sanoi, että leikkauksen onnistumisprosentti olisi niin pieni, että olisi paras päästää toinen pois. Minttu sitten nukutettiin ikuiseen uneen :(
Myöskin Joikhasin lyhytkarvainen collie neito Wolfeye's Fantazija on nyt viimeaikoina yskimään aika pahankuuloisesti eikä jaksa enää leikkiä ja juosta niin paljon kuin ennen, saa nähdä miten Fantan nyt käy, tilannetta seurataan, mutta voi olla, että Fantakin täytyy lopettaa jossei tuosta tokene.

Sitten iloisempia uutisia hieman, eli Pakkashelmen Karvarousku, eli Laika valmistui MEVAksi ja lapinporokoirani Rajatapauksen Tabloid Junkie eli Junttu valioitui vFIN & vFRA PMVAksi.
Myöskin iloista on se, että 14.6. Joikhasiin syntyi jälleen pieniä paimenvauvoja. Pakkashelmen Karvarouskun ja Evenfall's Canis Lupuksen rakkaudesta syntyi kolme pientä suomenlapinkoiravauvaa, joista yksi, Cissuhit by Joikhas eli Cissu jäi kotiin elämään ja kasvamaan komeaksi lapinkoirapojaksi. Kaksi muuta pentua, Ce by Joikhas -neiti muutti Shanyan luokse kennel Ketkuun ja Ceahkes by Joikhas -poika muutti Wilmeliinin luokse tämän yksityisiin asumaan.

Mitään tuoreempaa ja iloisempaa ja surullisempaa meillä ei nyt ole kerrottavaa.

Ei kommentteja: